Syksy nähdään usein aikana, jolloin suuri osa luonnon ilmentymästä kuolee pois tai valmistautuu talveen. Joskus tuo voi tuntua ahdistavaltakin, saattaahan kuihtuvien ja lakastuvien kasvien osien näkeminen muistuttaa myös omasta väliaikaisuudesta muista puhumattakaan. Syksyn tulo pimenevine iltoineen luo monilla assosiaatioita myös kaamokseen, jonka moni kokee vuoden kierrossaan hyvinkin vaikeaksi ajanjaksoksi.
Huomioni kiinnittyi tämän päiväisellä kävelylenkilläni pururadalle pudonneisiin lehtiin. Yhdellä pätkällä oli runsain mitoin pääosin keltaisia lehtiä, joista osassa oli vihreitä tipluja. Huomattava osa lehdistä oli pudonnut niin, että niiden varret törröttivät pystyssä ja jostain syystä niistä alkoikin huokua leikkisyyttä ja iloa. Inspiroiduin niin tästä ilmiöstä, että totesin, että tästähän pitää kirjoittaa.
Sisäinen filosofini heräsi pohdiskelemaan puiden omaa syklisyyttä suhteutettuna kuun vaiheisiin ja niiden merkityksiin. Uusikuu nähdään hyvänä manifestoinnin aikana ja siitä alkaa kasvukausi. Täydellä kuulla juhlistetaan kasvukauden hedelmää tai ihan vaan elämää ja luovutetaan manifestoidut asiat maailmankaikkeuden käsiin. Puiden, kuten meidänkin vuodenkiertoon syklittyy useita kuunkiertoja. Aivan kuten meilläkin, myös puilla on omat ilonsa ja haasteensa. Erilaiset luonnonilmiöt, kuten kevään tuulet vaikuttavat siitepölyjen kulkuun, lämpötilat vaikuttavat ötököiden ja sitä kautta myös lintujen määrään sateista puhumattakaan. Myräkät palvelevat puita tarjoamalla apua niiden osien irtipäästöön, jotka eivät enää palvele niitä, mutta myräkät saattavat koitua myös puiden kohtaloksi. Kävi miten kävi, niin joku voittaa aina. Vaikka luonnossa käydäänkin kovaa kilpailua, niin loppupeleissä kaikki pelaa samaan pussiin.
Puu ei kasvata lehtiä pelkästään elääkseen ja kasvaakseen, vaan myös osallistuakseen elämän ylläpitoon maapallolla. Puut tekevät sitä, koska se on niiden tehtävä, ne eivät kyseenalaista sitä, saatikka odota meiltä vastapalveluksia sitä vastaan. Lehdet tarjoavat puissa myös suojaa ja ravintoa niissä eleleville otuksille. Tämänkin puu tekee pyyteettömästi. Vaikka puun osia menisikin parempiin suihin, palvelee sekin luonnonvalinnan kautta vahvempia puusukupolvia.
Moni puulaji juhlii kasvukauden alkua aloittamalla kukinnalla. Sitä edeltää omanlaisensa manifestointi, johon sisältyy puun perimään koodattu intentio mahdollisimman suuresta kasvusta ja menestyksekkäästä lisääntymisestä. Kasvu tapahtuu synkroniassa muun luonnon kanssa, sillä kaikki näyttelevät siinä omaa tärkeää rooliaan juuri silloin, kuin on tarkoitettu. Silmuilla ja kukinnoilla juhlistetaan kasvukauden alkua, joka huipentuu siementen ja hedelmien kypsymiseen. Manifestoidun irtipäästö lähestyy, kun lehdet alkavat vaihtaa väriään vihreästä keltaiseen, oranssiin ja punaiseen. Irtipäästön hetkellä puu heittää maailmankaikkeuden syliin kaikkein tärkeimpänsä, siemenensä ja elämänsä mahdollistaneet lehdet, kunnes pimeyden jälkeen on taas aika herätä uuteen kasvuun, jos niin on tarkoitettu.
Luin hiljattain, ettei tiedetä, miksi joidenkin lehtien värit muuttuvat syksyisin punaisiksi. Voisikohan vastaus olla ihan vaan niin yksinkertainen, että se on yksi luonnon tapa ilmentää iloa ja kiitollisuutta kuluneesta kasvukaudesta ennen irtipäästön hetkeä? Maahan putoamisen jälkeen lehdet tarjoavat vielä pyyteettömästi suojaa niiden lomassa talvehtiville otuskaisille riippumatta siitä, ovatko ne puun vihollisia vai ystäviä.
En ole ennen tämän kirjoittamista tajunnut, miten paljon puut voivatkaan opettaa meille rakkaudesta ja kontrollista irtipäästämisestä 
Rakkaudella,
Kati / Universumin Voima