Henkinen taipaleeni on kestänyt reilu parikymmentä vuotta ja sen alkuvuosina minuun teki varsin suuren vaikutuksen edesmennyt virolainen lääkäri Luule Viilma, joka jotenkin kummallisesti tiesi syyt eri sairauksiin. Hänen kirjansa tutustuttivat minut nondualismiin, jota sivuttiin myös erilaisilla henkisillä kursseilla, joita kävin tuohon aikaan varsin ahkerasti. Samaan aikaan opiskelin terveydenhoitajaksi ja koin suurta ristiriitaa siitä, että länsimainen lääketiede tuntui hoitavan pääasiassa oireita sairauksien parantamisen sijaan, enkä tästä syystä uskonut kykeneväni koskaan hoitotyöhön. Tutkin useita vaihtoehtoisia hoitomuotoja löytääkseni terveysasioihin mahdollisimman monia tulokulmia ja huomasinkin niiden lähestyvän aihealuetta varsin erilaisilta tasoilta. Monissa koulukunnissa tuntui olevan valloillaan jonkinlainen itsensä muita parempana pitäminen, jonka vuoksi en tullut sukeltaneeksi mihinkään niistä sen syvemmin. Poimin niistä kuitenkin oleellisimmilta tuntuvat opit jatkoevääksi.
Sittemmin eteeni tuli Jed McKennan ensimmäinen suomennettu kirja Henkinen valaistuminen – hitonmoinen juttu. Olin tuohon mennessä toteuttanut jo vuosien ajan itsetutkiskelua ottaen varsin paljon vastuuta ympäristöstäni, olihan minulla tuolloin jo jollain tasolla valloillaan käsitys siitä, että projisoin sisintäni ympärilleni. Jedin kirjat olivat jotenkin virkistävän raakoja, mutta ne tarjoiltiin todella mehevän kastikkeen kera. Minusta tuli totinen Totuuden etsijä eikä millään muulla ollut sen jälkeen mitään väliä. Jätin kaiken hörhöilyn, sillä pidin sitä vaan turhanpäiväisenä hämäyksenä, joka vie huomiota pois oleellisesta. Kysehän oli raa’asta itsensä nihilistisestä teurastuksesta, eikä mistään prinsessanvaaleanpunaisesta rakkaushöpinästä yksisarvisenergioineen. Tarkoitus oli herätä unesta eikä uneksia siitä, että olisi hereillä, sitähän kaikki tuo henkisenä pidetty turhanpäiväisyys mielestäni oli, unta, joka oli niin ihanaa laadultaan, ettei siitä haluaisi millään herätä. Eristin samalla itseni ns. henkisistä piireistä. Tutkin mieleni ohjelmointeja, uskomuksia ja tarinoita. Vauhti oli kova ja kuluttava. Olin valmis uhraamaan ihan kaiken löytääkseni sen ultimaattisen Totuuden. Kun ahdisti tai olin levoton, tiesin olevani oikeilla jäljillä ja suuntasin suoraan sitä päin. Jos en tuntenut oloani epämukavaksi, pidin sitä ”hyvänä unena”, josta olisi tarpeen päästä mahdollisimman nopeasti pois, koska no, se oli unta enkä saisi antautua sen houkutuksille. Osasin kyllä myös pakoilla hienosti kaikkea ruokaan, tietokonepeleihin ja suoratoistopalvelujen ihaniin sarjoihin.
Totista Totuuden etsimistä
Kun olin aikani kiertänyt kehää, etsinyt labyrintista ulospääsyä ja pelannut shakkia itseäni vastaan tajusin vihdoin, että tämä ei muuten oikein taida viedä mihinkään. Olin jo todella pitkään ollut varsin väsynyt koko prosessiin ja halunnut lopettaa sen siinä kuitenkaan onnistumatta, koska etsiminen tuntui aina vaan alkavan uudelleen. Välillä tuli oivallettua jotain, oltua hyvissä fiiliksissä siitä ehkä päivän, puolitoista, sitten alkoi kolikko kääntyillä ja alkoi ahdistamaan. Sitä aina ajatteli olevansa sen yhden pikkuisen askeleen päässä siitä kaiken räjäyttävästä oivalluksesta ja sehän sitten jaksoi pitää liikkeessä pitkään. Oli jännä törmätä samoihin oivalluksiin kerta toisensa jälkeen, aivan kuin ei olisi koskaan aiemmin niitä kokenut. Vajosin siihen kuuluisaan sielun pimeään yöhön, kun tajusin, että vaikka yrittäisin elää ja ajatella miten aidosti ja totuudenmukaisesti, niin siltikin kaikki se tapahtuisi illuusion tasolla. Oli aikamoinen pala purtavaksi, ettei illuusiosta pääsekään pakoon niin kauan kuin henki pihisee.
Etsiminen ei kuitenkaan vielä sittenkään kokonaan loppunut. Jossain vaiheessa oivalsin riittävän syvästi, että mieli työkaluna on niin korruptoitunut, ettei se vie perille, vaikka minkä tekisi ja jouduin hylkäämään sen käytön työkaluna. Mielen käyttäminen aiemmassa muodossaan jäi pois ja prosessi muutti muotoaan. En kokenut olevani vieläkään perillä, joten koin silti sisäistä tarvetta liikkua kohti jotakin, joskin minulla ei tuntunut olevan oikein raajoja tai työkaluja siihen, kun ne olivat korruptoituneisuuttaan tipahtaneet pois matkasta. Olikin aika vaikeaa olla tekemättä mitään ja samalla pyrkiä ”liikkumaan eteenpäin”. Huomasin, että aina kun vastustin jotain, tunsin rajojen painavan minua kasaan, väsyväni ja ahdistuvani. Keksin, että hyväksyminen oli avain, jolla sain tuon paineen päältäni pois. Opettelin navigoimaan, tunnistamaan hetket, joissa ilmeni vastustamista ja tavan saada se loppumaan astumatta sen yhteydessä vastustamisen ansaan jollain toisella tasolla. Usein jo vastustamisen tunnistaminen auttoi. Huomasin, että tässä muuten on aika tärkeä juttu, sillä vastustamisessa tuntuu aika usein olevan kyse jonkinlaisesta ”pitäisi”-ajattelusta ja sillä on aika paljon tekoa dualismin kanssa. Pitäisi-ajattelu tuntui olevan valloillaan eri tasoilla ilmenevien ongelmien taustalla aivan arkisen oloisista pulmista mielen koukeroihin matkalla valaistumiseen. Jossain vaiheessa tuo sisäinen liike sitten vihdoin loppui ja pääsin vihdoin jatkamaan elämääni eteenpäin.
Mitä siitä kaikesta jäi käteen, niin sitä on oikeastaan aika vaikeaa määritellä. Mieleni sai prosessin aikana sen sortin venytysjumppaa, että siitä kehkeytyi varsin notkea. En uskonut enää oikein mihinkään yliluonnollisena pidettyyn tai tiennyt mitä mieltä olen erilaisista valloillaan olevista näkemyksistä, kuten vaikkapa reinkarnaatiosta. Pidin puheita 5D:stä ja kultaisesta ajasta ihan hömpänpömppänä. En pyörinyt menneessä, enkä tulevassa, en kuitenkaan kokenut olevani oikein tässäkään. En ollut oikein missään. Huomasin reagoivani monissa tilanteissa poikkeavasti, tarkemmin sanoen siten, että normaalit reaktiot puuttuivat. Pidin itseäni tietyllä tapaa tosi kylmänä, vaikka sitten olin hyvinkin empaattinen tietyissä tilanteissa. Olin ymmälläni tavastani nähdä asioita ja tajusin jossain vaiheessa tutkiessani kauempaa tuota yhtälöä, että ainoa asia, joka selittää kokemukseni on se, että minuus puuttuu. Se ei ollut kadonnut täysin, mutta se ei ollut enää niin sanotusti kiinteästi läsnä. Oivallus oli livahtanut mielen tason ohi syvemmälle tasolle ja siitä syystä en tajunnut, miksi toimin tai reagoin siten.
Muutosten kesä
Muutama kuukausi sen jälkeen, kun koko prosessi oli viimein kokonaan hiipunut, tulin sitten mökillä saunan katolta alas siihen malliin, että pääsin kokemaan huvipuistosimulaation rannekkeineen päivineen, kun ensihoitajat kantoivat minut ambulanssiin ja kuljettivat minut sairaalaan, jossa minua odotti elämäni ensimmäinen leikkaus ja sairaalakeikka. Kärsimyksiä tuosta episodista minulla oli varsin vähän, sillä kipuni olivat melko vähäisiä, enkä muutenkaan oikein osannut vastustaa tuota käännettä. Kotiuduin varaosin paikattuna kahden jalkahökkyrän ja keppien kanssa varsin heikossa kunnossa. En joutunut koipeni takia syömään juurikaan särkylääkkeitä, mutta monet muut paikat prakasivat kuormituksen lisääntymisen vuoksi eikä haavakaan parantunut ihan mutkitta. Tajusin, että minun täytyy pysähtyä, sillä pysäytyshän tämä oli, jotain oli vielä työstettävänä, mutta mitä se oli, siitä minulla ei ollut mitään hajua, eikä oikein keinoistakaan, sillä siitä olin varma, etten palaisi enää entiseen. Koin, että minua jotenkin suojeltiin, sillä olin selviytynyt niin ihmeen vähillä kivuilla ja leikkauskin onnistui yli odotusten. Meni parisen viikkoa kotiutumisestani, kun Jed-kirjojen taustalla ollut guruni siirtyi yllättäen ajattomuudesta ikuisuuteen. Sen jälkeen meni sitten pari-kolme viikkoa, kun silloinen elämänkumppanini ilmaisi halunsa lähteä eri teille.
Uuden alkua ja heräilyä omaan laatuuni
Olimme olleet lähes 24 vuotta yhdessä ja kasvaneet jo pitkään erillemme. Tilanne oli palvellut hyvin omaa kasvuani, sillä tutkin suhteen kautta paljon sisintäni ja toisaalta sain siihen myös hyvin tilaa. Ero meni hyvin aikuisesti ja muutin pois yhteisestä kodistamme. Tuona syksynä alkoi sitten tapahtumaan kummia. Olin ollut vuosien ajan sisältäni varsin kuollut, kun yhtäkkiä aloin heräämään henkiin. Rakastuin vanhaan ystävääni ja olin ihan ihmeissäni siitä että mitä kummaa tapahtuu. Koin ihan valtavia energiatuntemuksia. Välillä sain aivan kirkkaita tiedon välähdyksiä tai selkeitä synkronian tunteita. Mitään sellaista ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut. Jostain sain hetken tiedon välähdyksen, että minulla muuten taitaa olla joku rooli kultaiseen aikaan liittyen.
Loppuvuodesta jostain alkoi jokin sisäinen ääni minussa sanomaan ”minun täytyy voida olla siinä laajuudessa, joka minä olen ilman että sitä rajoitetaan”. Minulle se tarkoitti ääretöntä. Suhteessa ollessani olin pienentänyt itseäni paljon ja vihdoinkin minulla oli mahdollisuus toteuttaa itseäni kaikessa siinä laajuudessa, jota halusin. Jokin minussa laittoi myös etsimään omaa voimaani. Aloin jo loppuvuodesta näkemään, etten tulisi työskentelemään kevättä pidemmälle silloisessa ammatissani terveydenhoitajana (kyllä, niin sitä vissiin sain sisäiset ristiriitani ratkaistua, kun olin sitten lopulta 17 vuotta hoitoalalla, taisin todeta joskus, että illuusiota kaikki tyynni, joten ihan sama). Minua oli alkanut kiinnostamaan äänen käyttö hoitotyössä. En tiennyt tuolloin, että mitä kummaa tulisin kevään jälkeen tekemään, mutta aavistelin pistäväni vihdoin firman pystyyn ja elättävän sillä itseni, kun en oikein kyennyt näkemään itseäni missään muissakaan hommissa etenkään kenenkään palkollisena. Löysin muutamia äänikursseja, joihin lykkäsin itseni mukaan saadakseni äänenkäytön tuntumaan luonnolliselta. Mainittakoon tässä kohtaa, että jostain kumman syystä minulle on suotu laulunlahja, jota en ole juurikaan käyttänyt missään vielä tähän mennessä. Senkin vuoksi tosiaan tuo äänen käyttö tuntui potentiaaliselta näin niin kuin tulevaisuuttakin ajatellen.
Voima
Nyt alkaa sitten kaikki kunnolla kummat jutut. Puolisentoista vuotta sitten tammikuussa aloin jotenkin sydämessäni ”tietotuntemaan” hyvin syvästi, että minussa on jokin laatu, joka pyrkii minussa esiin. Minulla ei ollut mitään hajua siitä mikä se oikein oli, mutta tiesin, että tulevaisuuteni tulee jotenkin rakentumaan sen ympärille. En ollut koskaan ennen tuntenut mitään sellaista. Siitä viikon-parin päästä törmäsin johonkin tunnepuolen reaktioon, jota aloin tutkiskelemaan. Pohdiskelin, miltä tasolta sitä lähestyä, sillä ns. Totuus-vinkkeli räjäyttäisi tuon reaktion olemattomiin hetkessä, mutta koska olin päättänyt, etten palaa sille tielle enää, jäi vaihtoehdoksi tutkiskella tuota tunnetasolta käsin. Jostain kummasta minulle tuli tieto, että tulisin saamaan johdatusta. Mitään tällaista ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut, enkä tiennyt mitenkä tuo johdatus minut oikein mahtaisi saavuttaa. En ollut koskaan kokenut meditointia oikein omaksi jutukseni, mutta ajattelin sitten istahtaa alas silmät kiinni ja hiljentyä. Näin jollain kumman tasolla tummansinisen pitkulan ”jutun”, joka laskeutui päähäni. Sillä hetkellä koin syvästi itseni kokonaiseksi, täydeksi ja ”Tiesin”. En voi sanoa, että olisin tiennyt jotain tiettyä asiaa, vaan Tiesin vaan. Hoin siinä itsekseni, että ”mä tiiän, mä tiiän” ja olin ihan ymmyrkäisenä. Kohta pääni alkoi vääntyilemään kummallisiin suuntiin ja aloin näkemään filmiä silmät kiinni. Koko homma oli ohi melkein yhtä nopeasti kuin alkoikin ja olin kuin puulla päähän lyöty siitä kaikesta. Kaikki oli kuten ennenkin, joskin tuo tunnepuolen ongelma oli siinä rytäkässä jo ratkennut siihen malliin, ettei sitä ollut tarpeen enää sen koommin tutkia.
Pari päivää tämän jälkeen kuuntelin äänikirjaa valmistautuessani yhdelle kurssille. Äänikirja palautti minua kaikenlaisiin lapsuusmuistoihin käynnistellen pientä prosessia. Äänikirjassa käsiteltiin häpeää varsin laajasti noitavainoista lähtien. Ajatukseni vaelsivat lapsuusmuistoon, jossa istuin äitini oikealla puolella sohvalla ja äitini kertoi miten ”ennen vanhaan” selvitettiin, oliko joku noita. Kehoni alkoi yhtäkkiä reagoimaan hyvin voimakkaasti. Tiesin kehoni tietävän jotain, josta tietoisella mielelläni ei ollut mitään hajua. Osumalla näin noitahaavaan oivalsin juureni noituudessa. Olin hämilläni. En tiennyt noituudesta mitään, mutta samaan aikaan minulla ei ollut mitään kummoisempaa paloa alkaa etsimäänkään siitä kauheasti tietoa. Tunsin ja tiesin, miten luokseni tuli henkimaailmasta tuttuja menneisyydestä tukemaan tässä tilanteessa ja minut valtasi sanoin kuvaamaton rauha. Meni pari päivää, kun istuin taas meditoimaan. Näin taas jollain ihmeen tasolla, miten nämä minua tukemaan tulleet vanhat ystävät alkoivat tekemään lähtöä ja oikealla näkyi se samainen tummansininen ”juttu”, josta alkoi laajeta vaaleansinisenä näyttäytyvä kupla ympärilleni. Näin sain ”sinisen voiman”.
Kuten voinee ymmärtää olin aika kummissani näistä tapahtumista. Tiesin, että hallussani oli joku energia ja että minun arvatenkin olisi tarkoitus käyttää sitä johonkin, kun olinhan vielä kaiken kukkuraksi noitakin. Olin käyttänyt heiluria loppuvuodesta lähtien kaikenlaiseen ja sain siltä voimaa koskien aika hurjia vastauksia. Olin aika ymmyrkäisenä ja tiedostin saaneeni haltuuni varsin vastuullisuutta vaativan energian. Itkin eräässä henkisen alan kirjakaupassa myyjälle sitä, miten en voi käsittää miten haltuuni on annettu tällainen energia. Olin ihan pihalla koko jutusta ja koitin selvittää, mihin ja miten sitä energiaa oikein käytetään. Samoihin aikoihin takaraivossani oli kuitenkin tietoisuus siitä, että ego voisi keksiä just jotain näin mehevää, etten heräisi koskaan unesta, koska eihän hyvästä unesta halua herätä. Olin kuitenkin tullut siihen tulokseen, että niin kauan kuin henki täällä pihisee, ei illuusiota pääse pakoon, joten tuumasin että ihan sama, antaa mennä. Olin ollut pitkään varsin tyytymätön työtilanteeseeni, joten tuumailin myös, että jos tämä antaisi jotain mielekkäämpää sisältöä sillekin saralle, niin mikä jottei. Kirjakaupan myyjä suositteli minulle erästä näkijää, joka kävi pitämässä siellä aika ajoin istuntoja. Olin vähän skeptinen, mutta laitoin tämän nimen korvani taakse ja päädyin googlettamaan hänet muutaman päivän mietinnän jälkeen. Päädyin varaamaan hänelle aika pikaisella aikataululla puhelinajan ja kävi ilmi, että tuo sininen juttu liittyi tähteläisiin ja uuden ajan energioihin, joille tyypillistä on, että ne tuppaavat menemään yli hilseen. Sininen voima toimi ajatuksen voimalla ja vain mieli olisi sen käytölle rajana. Siinä samassa tiesin, että tämän vuoksi olin venyttänyt mieltäni äärimmilleen vuosien ajan etsiessäni Totuutta, joka on mitäpä muutakaan kuin Ääretön mennen yli hilseen ja mielen käsityskyvyn. Tieto voiman toimintaperiaatteesta aloitti aikamoisen ajatusleikin kaikesta siitä mitä sillä voisikaan tehdä. Tajusin, että voisin tehdä tällä energialla jotain minkä ei pitänyt olla mahdollista; tuoda ääretöntä äärelliselle tasolle. Tiesin, että tämä energia tulisi jatkojalostamaan minua siitä mihin olin päässyt. Henkiopaskaartiini oli tämän myötä liittynyt ystävä avaruudesta.
Uuden ajan energiat ovat tosiaan aika korkealentoisia ja vievät herkästi mennessään. Ne tarvitsevatkin vastapainokseen voimakasta maadoitusta. Sain siihen apua mistäpä muualtakaan, kuin vihreästä energiasta, jonka sain haltuuni luonnonhengiltä, joita on niin ikään henkiopaskaartissani. Kevät meni maailmaa pelastaen ja pahuutta vastaan taistellen. Sikäli tuo ”pahuuskausi” oli kiinnostava, kun en ollut oikein uskonut pahuuteen, eikä sillä ollut oikein sijaa nondualistisessa maailmankuvassanikaan. Jostain syystä kuitenkin sitä tuotiin minulle eri suunnista. Tutustuin myös joihinkin jumaluuksiin, joiden olemassaoloon en tosiaan ollut uskonut laisinkaan aiemmin. Kevät meni lujaa ja tutustuin myös uusiin ihmisiin. Kerroin kokemuksistani niille, joihin luotin. Opin sitten kantapään kautta, että kaikkien mielet eivät ole saavuttaneet ihan sen tasoista notkeutta kuin omani ja tämä aiheutti jopa välirikkoja. Kävin läpi myös aikamoista opetusta, jonka luonne alkoi selvitä vasta myöhemmin. Tulin tuolloin kanavana hyväksikäytetyksi negatiivisten entiteettien taholta. Sitä myötävaikutti useampi asia ja ilmiönä se on kuulemma varsin yleinenkin. Minun kuului saada siitä omakohtainen kokemus jotta osaisin tulevaisuudessa auttaa muita, joille käy vastaavaa. Joitain ihmisiä tipahti matkan varrella pois jättäen vähän ikävää makua suuhun ja joidenkin osalta koin aika voimakastakin skeptisyyttä ja mitätöintiä. Sain komean noitahaavan ja aimo annoksen häpeää koettavakseni. Tuona keväänä jouduin hyvästelemään myös 20 vuotta tuntemani kissaystävän, irtisanoin itseni töistä, perustin firman ja kesällä äitini kuoli nopeasti levinneeseen syöpään. Olin keväästä lähtien kokenut syvää luottamusta ja uskalsin sen vuoksi pitää suuntani tässä uudessa elämäntilanteessa. Olin työni jätettyäni tyhjän päällä, sillä olin käytännössä työkyvytön kevään jättämien haavojen vuoksi. Äitini sairastaminen vei toki myös huomiotani.
Tutkimusmatka kohti sydämen ääntä
Hakeuduin yhden näkijän suosituksesta enkelihoitajakoulutukseen. Sain sinä aikana paljon hoitoa enkeleiltä, joihin en vielä puoli vuotta aiemmin ollut uskonut oikein ollenkaan. Puhdistin itseäni kevään energioista ja käsittelin tapahtunutta. Takaraivossani kolkutti kovaa, että minun pitäisi saada energiahoidot käyntiin, jottei sukanvarsirahat ehtyisi kokonaan, mutta koin voimakasta riittämättömyyttä, koska en kokenut saavani riittävästi informaatiota selväaisteilla ja muutenkaan en kokenut olevani siihen valmis. Olin saanut niin kovaa siipeeni, että usko itseen oli todella koetuksilla. Eräänä kesäisenä päivänä huomasin, että vasen jalkani ei toiminut kunnolla. Kyse oli samasta koivesta, johon olin edellisenä kesänä onnistunut hankkimaan teräslevyn ja kahdeksan ruuvia. Tällä kertaa vaivana oli peroneuspareesi, onneksi lievä, mutta tiesin vaivan olevan pysyvä, ellei asialle tehtäisi pikaisesti jotain. Läpsyttelin lääkärin pakeille ja todettiin välilevytyrä selässä. Jäätiin seurantalinjalle pariksi viikoksi. Tiesin, että pareesi tuli pysäyttämään minua ja että ellen pysähtyisi, niin en myöskään toipuisi. Tämän vuoksi en edes yrittänyt mitään energiatemppuja, koska tiesin tarvitsevani tämän pysäytyksen. Pysäytysviestiä tehosti vielä autoni vasemman takarenkaan puhkeaminen, joka aika hienosti symboloi tuota vasenta koipea. Kävin parin viikon päästä kontrollissa, jossa kävi sitten ilmi, että koiven olisi pitänyt alkaa palautumaan ja alettiin ehdottelemaan pikaiseen tahtiin puukkohoitoa. En olisi sitä halunnut, olinhan käsittämätöntä kyllä aika lailla kivutonkin, mutta olin huomannut pareesin alkaneen vaikuttamaan polveeni ja sen kuntoutuminen oli ottanut siihen malliin takapakkia, että tiesin olevani tulevaisuudessa sen kanssa ongelmissa, elleivät jalan lihakset alkaisi toimimaan kunnolla. Hauskaa oli se, että tässä vaiheessa, kun peroneuspareesia oli kestänyt jo niin kauan, ei leikkauksen toimivuudesta ollut mitään takeita, eli olin ajautumassa ottamaan leikkausriskin, joka saattaisi vieläpä olla turha. Olin kuitenkin jostain syystä ihan viilipytty ja menossa leikkaukseen, sillä sisälläni oli edelleen syvä luottamus. Olin pitänyt yhteyttä alkuvuonna löytämäni näkijän kanssa välillä aika tiuhaankin ja tulin lähettäneeksi hänelle viestin, että viikon päästä olisi tulossa puukkoa. Hän lähetti minulle parantavaa energiaa sillä seurauksella, että koipeni alkoi palautumaan ja vältyin leikkaukselta. Toipumisen aikana minulle tapahtui elämäni konkreettisin juttu henkimaailman saralta. Eräänä päivänä nimittäin huomasin koiven ottaneen vähän takapakkia. Olin paria päivää ennen ilmoittanut henkioppailleni ja valonauttajatiimilleni, että he saavat täysin vapaat kädet kanssani ja saavat luvan auttaa minua ihan millä tavalla tahansa, jos huomaavat minun tarvitsevan ihan missä tahansa apua tai tukea. Heräsinpä sitten yöllä selälläni siihen, että jokin veti jalkojani voimakkaasti ylöspäin siten, että jalkani olivat suorina 45 asteen kulmassa ja takalistoni ilmassa. Henkimaailmahan se siellä oli minua jumppaamassa ja toipuminen jatkui.
Olin kesällä varsin tietoinen erityisesti tietyistä arkkienkeleistä, jotka pysyttelivät lähelläni. Samalla opettelin kuuntelemaan sydäntäni ja käsittelin noitahaavaani. Olin menettänyt oman voimani ja minun täytyi saada se takaisin. Enkelihoitajakoulutus auttoi minua kaikessa tässä, mutta tajusin myös tärkeitä asioita juurikin siitä, miten tärkeää minun on kuunnella sisäistä ohjaustani, jotten luovuttaisi omaa voimaani pois. Huomiotani vei valtavasti riittämättömyys selväaistieni varsin niukan annin vuoksi ja mikäpä muukaan kuin vertailu muihin. Polulleni astui henkilö, joka auttoi suuntaamaan huomioni aivan uusiin tuoreisiin suuntiin tietyllä tapaa bootaten minut kuin tietokoneen. Tämän uudelleen suuntautuneen kiepsun seurauksena aloinkin jälleen näkemään itseni energiahoitajana ja sain noustua omaan voimaani. Samoihin aikoihin oivalsin myös vihdoin erittäin tärkeän asian, jota kevään tapahtumat minulle opettivat. Minun ihmismieleni tietotaito ja ymmärrys ei riitä tietämään, mikä kulloinkin on korkeimmaksi parhaaksi, joten siitä lähtien en enää koskaan intentoisi hoitoja tarkkaan, vaan pyytäisin ne lähtökohtaisesti aina korkeimmaksi parhaaksi. Energia on älykästä ja ohjautuu juuri sinne missä sitä tarvitaan, eikä minun tarvitse ymmärtää ja tietää mitä se tekee, vaan luottaa. Mitä enemmän pystyisin pitämään mieleni sivussa, sen parempi. Viikon sisään tästä kaikesta osui myös valmistumiseni enkelihoitajaksi. Aloin vihdoin kokemaan, että pystyisin aloittelemaan hommat ihan kunnolla energiahoitajana.
George
Tiesin, että olin ottanut merkittävän askeleen eteenpäin. Minulle näytettiin myös henkimaailman taholta, että siellä vietettiin merkittävän virstanpylvään saavuttamista. Kyse oli ilon juhlasta, vaikka tiesinkin joidenkin auttajieni työn tulleen kanssani päätökseen. Tässä kohtaa henkioppaisiini liittyi George. George on vanha herrasmies, joka puhuu Shakespeare-tyylistä englantia. Viime lokakuun lopussa minulla oli istunto aiemmin mainitsemani luottonäkijäni kanssa. En tiennyt sitä ennen, että hänellä on myös transsimeedion lahja. Yllätyksekseni George otti hänen kehonsa hallintaan ja alkoi puhumaan hänen kauttaan muuttaen minua muutamaa vuotta vanhemman naismeedion yhtäkkiä vanhaksi mieheksi, joka puhui vapisevalla hennolla äänellä vanhaa englantia. Georgen viesti pääpiirteittäin oli, että minun tulisi suunnata huomioni ulkoisten asioiden sijaan sisääni. Tulisin tässä elämässäni löytämään kuka todella olen ja olen syntynyt tähän elämään kokemaan ja ilmentämään sitä, joka minä olen ja että George tulisi pysymään rinnallani koko loppuelämäni ajan ottaen joka ikisen askeleen kanssani. Viestistä huokui ehdoton kaiken ymmärryksen ylittävä rakkaus ja hyväksyntä. Tämän kohtaamisen myötä suhteeni henkimaailmaan voimistui todella paljon. Olen sen jälkeen ottanut pari luottamusloikkaa jyrkänteeltä, enkä tiedä olisinko pystynyt niihin ellen olisi tiennyt, että George ottaa ne rinnallani.
Tähtityttö
Viime vuoden lopulla tähtijutut alkoivat tulla jotenkin tietoisuuteeni rytinällä. Jostain syystä aloin kaivamaan tähtikuusenkoristeita esiin ja virittelemään niitä pitkin huushollia. Jostain kumman syystä olin jo vuosia aiemmin ollut kovin viehtynyt juuri nimenomaan tähtijoulukoristeisiin. Koristelemalla kotiani koin jotenkin haluavani toivottaa tähtiystäväni tervetulleiksi. Tämän tapahduttua sain sitten tietää, että oli menossa ”tähtikausi” ja että silloin oli aika tutustua enemmän siihen puoleeni. Kävi ilmi, että olen joskus inkarnoitunut tähän kyseiseen tähteläisrotuun, jonka edustaja(t) hengaili kanssani ja jolta sain tuon sinisen energian eli kyse on ns. sielunrodustani. Sain vinkkejä siihen, miten opetella laittamaan energia päälle, sillä aiemmin se oli toiminut vähän epästabiilisti. Tämä tulisi helpottamaan tulevaisuuden energiatyöskentelyäni.
Aarrekartta
Joulun välipäivinä kävin näkijäni järjestämässä aarrekarttatyöpajassa. Ajatuksena oli luoda intuitiivisesti aarrekartta seuraavalle vuodelle käyttäen kyniä, lehtiä ja tarroja. Aika alussa löysin kivan värisiä liiloja blingbling-tarroja, jotka lätkäisin suht keskelle aarrekarttaa. Ihan lopussa löysin vihreitä ja sinisiä samanlaisia blingbling-tarroja, jotka olivat mielestäni aika hyvin sen värisiä, jollaisina olen nähnyt sinisen ja vihreän energiani. En keksinyt niille oikein mitään järkevää paikkaa, niin lätkäisin ne sitten siihen liilojen viereen. Luonnollisesti aarrekartassa oli mm. paljon tähtiä, sydämiä, perhosia ja lintuja. Myös jotain eläimiä, tassunjälkiä ja pörriäinen. Jostain tuli Tonight-sana, joka piti siihen ikuistaa ja löysihän siihen tiensä myös kuvia marjoistakin. Olin jokin aikaa aiemmin aloittanut kanavoimaan maalaamalla ja liiduilla kaikenlaisia syherryksiä. Ne eivät aina esittäneet mitään, mutta niihin kanavoitui kuitenkin energiaa, jota sain myös halutessani intentoitua. Näkijä vinkkasi, että voisin kokeilla syherrellä jotain aarrekarttaankin. Muutama koukero sinne tuli ja kummastelin, että mitähän ne oikein ovat. Sain myös tietää, että olin saanut lepakon voimaeläimekseni.
Kun olin saanut tuotokseni valmiiksi, käytiin aarrekartta läpi ja näkijä ”suomensi”, mitä olin sinne oikein aikaansaanut. Yksi koukero esitti parisuhdetta, jota olin oikeastaan jo syksystä lähtien osannutkin odottaa keväälle. Yksi koukero-tekstiyhdistelmä edusti pehmeyttä, joka tulisi olemaan jotenkin oleellinen juttu tulevana vuonna (tässä kohtaa on hyvä mainita, että olen aika maskuliininen, joka johtuu varsin miespainotteisista aiemmista inkarnaatioistani). Viimeinen koukero edusti matkaa entisiin elämiini. Parisuhde näkyi oikeastaan kolmessa jutussa, koska jostain syystä aloin himoitsemaan kasaa sydäntarroja, sitten oli tosiaan tuo parisuhdekoukero ja se pehmeyskoukero liittyi myös tähän. Lepakko oli auttamassa minua siinä, että egoni tulisi kuopatuksi lopullisesti. Tulevasta vuodesta olisi tulossa varsin lennokas. Marjat ovat olleet osa ruokavaliotani tämän koko ajan, sillä ne tukevat jollain tapaa energioitani.
Avaaja?
No, alkuvuodesta aloin tuntemaan uudenlaista maadoitusta. Minulle myös näytettiin jotain punaruskeaa energiaa. No semmoinenhan jostain oli sitten aktivoitunut. Energia oli vahvasti maadoittava ja sen avulla aiemmat energiat pääsivät niin sanotusti korkeammalle ja kovempaa. Energia sisälsi myös alkuperäiskansojen ja esi-isien energiaa. Aloin saamaan vihiä, että hoidot olivat alkaneet ”avaamaan” joitain hoidettavia käynnistäen kaikenlaisia prosesseja. Useampi kertoi nähneensä hoidoissa intiaaneja tai rituaalikaapuun sonnustautuneita tyyppejä. Shamaanit ja noidat alkoivat herätä laatuunsa tai tieto omasta laadusta alkoi syventyä. Joidenkin tähteläisyhteydet avautuivat ja voimistuivat. Olin siihen aikaan tehnyt ryhmähoitoja enkä aina oikein tiennyt, ketkä hoitoja ottivat vastaan. Päädyin sitten lopettamaan ryhmähoidot, koska ne saattoivat nostaa joillain aika hämmentäviä tuntemuksia pintaan prosesseista puhumattakaan ja olisi tärkeää saada tukea ja ohjausta, mikäli jotain sellaista ilmenee. Olin ollut energiahoitaja, mutta minusta olikin tullut avaaja. Palettini oli saanut tärkeän palasen uuden energian myötä ja se alkoi vihdoin näyttää edes vähän joltain. Meinasin unohtaa kertoa, että samoihin aikoihin minulle näytettiin varmaan parin kolmen tunnin ajan aiempia inkarnaatioitani, joissa oli lähinnä tosiaan miehiä. Aarrekartassa näkynyt matka aiempiin elämiin oli näin ollen toteutunut.
Salamarakastuminen
Tein paljon keikkahommia kaupan alalla elättääkseni itseni, kun energiahoitohommelit eivät oikein riittäneet elättäjäksi. Tiesin sen johtuvan siitä, etten ollut vielä valmis ja että oikeat tyypit kyllä alkavat löytämään tyköni jahka olen kasvanut tarpeeksi. Olin helmikuun puolen välin paikkeilla ruokatauolla, kun silmiini osui eräs yhteisökeskustelu eräässä henkisessä seuranhakuryhmässä. Olin aiemmin ajatellut, etten ikäpäivänä kehtaisi laittaa ryhmään mitään seuranhakuilmoitusta ja olin jotenkin muutenkin tiennyt, että se oikea kyllä sitten tipahtaa syliin, kun sen aika on. Tuo yhteisökeskustelu oli seuranhakuesittelyketju ja jossain aivan totaalisen aivottomassa autopilottimielenhäiriötilassa näpyttelin sinne itsestäni esittelytekstin. Vuoron loputtua huomasin, että joku toinen mielenhäiriöinen oli hairahtunut reagoimaan tekstiini sydämellä. Tein sitten ministalkkausoperaation ja tuumasin sen pohjalta, että tämä kaverihan on näemmä kanssa etsiskellyt Totuutta ja voisi oikeasti kestää meikäläisen setin ja päädyin sitten iltamyöhällä näpyttelemään hänelle meeeegapitkän viestin. Tai oikeastaan kaksi, kun merkit loppuivat kesken. Kerroin koko stoorini pähkinänkuoressa ja jankkasin lepakkokaverista. Ajattelin, että kerronpa koko höskän, niin ei sitten tule yllätyksenä myöhemmin, kun onhan tämä meikäläisen setti aika kummallinen. Jollain tasolla tajusin toki, että stoori on niin hullu, että voisi toimia aikamoisena karkottimena, mutta jostain syystä kirjoitin koko höskän vailla perhosia vatsassa ja aivan viilipyttynä, ehkäpä samanlaisessa aivottomuuden tilassa, kuin esittelytekstinikin. Hän oli juuri ulkomailla, eikä minulla ollut mitään hajua mitä kello siellä päin maailmaa oli. Aamuyöstä Suomen aikaa häneltä sitten oli tullut viesti, jossa hän tuumasi, että voitaisiin tavata, jahka hän on päässyt kotiutumaan Suomeen. Tuli sitten päivemmällä soiteltua videopuhelu ja vähän viestiteltyä. Kaikki tapahtui jotenkin tosi helposti enkä jännittänyt yhtään. Jostain syystä jankkasin moneen otteeseen siitä lepakosta hänelle. Kävi sitten ilmi, että hän oli odottanut minua ilmestyväksi elämäänsä ja lepakosta jankkaaminen oli hänelle vihje siitä, että tätä naista kohti, sillä lepakko oli vuosien ajan näytellyt hänen elämässään isoa roolia. Itse näin, että hän tulisi opettamaan minua joissain asioissa, joissa koin hänen päässeen minua pidemmälle ja näin, että hän tulee jollain tapaa tukemaan kasvuani siksi, joka olen ja jota minun kuuluu täällä tehdä, sillä mitään muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Näin myös, että tulemme tekemään jotain yhdessä. Meillä oli todella paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta myös joitain täysin päinvastaisuuksia elämäntavoissa ja näkemyksissä. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan tuntuneet olevan ongelmallisia, koska molemmat tiesivät, ettei niillä ole merkitystä. Kävipä tosiaan niin hassusti, että ensimmäisestä viestistäni seuraavana päivänä tulin kutsuneeksi hänet suoraan kotiini lentokentältä ollen itse tuolloin töissä. Oli aikamoinen salamarakastuminen. Oli vinkeää olla tuona päivänä töissä tietäen, että elämäni Rakkaus odottaa minua omassa kodissani, jahka pääsen sinne saakka.
Tämän parisuhteen kautta olen saanut kokea ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää juuri sellaisena kuin olen. Minua ei pienennetä, saan hörhöillä ja ilmentää mitä ikinä olenkaan ja voin puhua mistä tahansa avoimesti tulematta tuomituksi. Olen henkilön kanssa, joka puhuu Totuudesta vähintään sillä tasolla, jolle olen itse päässyt. On ollut hienoa nähdä, miten kaikki elämänkolhut ja ihmissuhteet ovat opettaneet ja kasvattaneet meitä molempia, jotta olisimme valmiita toisillemme. Ja voi jestas miten pehmeäksi muutun hänen seurassaan. Tonighteja on meillä varmasti monta, mutta eiköhän voiton vienyt se ensimmäinen laatuaan, kun tapasimme iltasella kotonani ikuisuudelta tuntuneen reilun viikon odotuksen jälkeen.
Luna Vedenpään synty
Kävipä muuten niin hassusti, että menin tämän suhteen aloittaman impulssin myötä vaihtamaan nimenikin. Oli muuten aika hyvä identiteettiin liittyvä prosessi, suosittelen lämpimästi. Olin alkanut kypsyttelemään etunimeni vaihtoa ja ajatellut, että ehkäpä teen sen parin vuoden päästä sitten kun henkkari vanhenee. Ajattelin, että vaihdan samalla vaivalla sitten myös sukunimeni tyttönimekseni. Taustaa siis tosiaan sen verran, että tämä Rakkaani koki jotenkin vaikeaksi kutsumiseni ristimänimelläni, eikä hän oikein tiennyt mistä se johtui. Tämä johti sitten siihen, että hän alkoi kutsumaan minua vuosia sitten pelimaailmasta tutulla lempinimelläni, Luna. Istahdin eräänä iltana alttarini äärelle hiljentymään ja jostain tuli sellainen tieto, että nimenmuutos tulisi tehdä heti, jostain syystä se olisi tärkeää. Siinä meni sitten pari päivää, kunnes löysin itseni tekemästä nimenmuutoshakemuksia. En ollut aiemmin ollut varma, mihin järjestykseen tulisin etunimeni laittamaan, mutta tulin jollain automaatiolla rustanneeksi Lunan ensimmäiseksi, joten näin minusta sitten tuli Luna Vedenpää. Nimenmuutos meni läpi paljon nopeammin kuin osasin odottaa, muutoin koko homma olikin sitten varsin salamyhkäinen. Prosessista ei nimittäin tuntunut jäävän jälkeä mihinkään, eikä nimenmuutoksen voimaan astumisesta tullut minulle minkään valtakunnan ilmoitusta, vaan pankitkin saivat tietää siitä ennen minua. Itselle virallinen tieto tuli siinä vaiheessa, kun uusi Kela-kortti tipahti postiluukusta. Olin saanut vahingossa tietää muutoksesta paria päivää aikaisemmin. Oli aika shokki tajuta, että Digi- ja väestötietovirasto oli tietyllä tapaa ”tappanut” minut tietämättäni jo edellisellä viikolla ja ennenaikaisesti, pitihän prosessissa kulua kuukausitolkulla, eikä siinä ehtinyt mennä kuukauttakaan. Olihan siinä sitten oma prosessinsa. Nyt en oikein koe olevani kukaan, mutta minua sanotaan Lunaksi tai Katiksi riippuen siitä, miten hyvin kutsuja on uuden nimeni omaksunut.
Violetti energia
Mitä tulee liilaan blingbling-tarraan, niin kävipä sitten ilmi sellainenkin, että tämä suhde aktivoi ilmeisesti meillä molemmilla violetin energian. Olin ihmetellyt sitä ettei tuota energiaa ollut näytetty minulle samalla tapaa kuin muita energioita. Aarrekartasta putoili välillä jotain tarroja ja niitä kulkeutui sukkien mukana ympäriinsä. Minulla on pieni puutarhapalsta lähellä kotiani ja eräs päivä löysin kukkapenkistä mullan keskeltä liilan blingbling-tarran. Ajattelin että olin kuljettanut sen sinne vaatteissani, mutta verratessani sitä aarrekartan tarroihin tajusin sen olevan hintsusti eri sävyinen ja muotoinen. Tuo energia näytettiin minulle sitten tosiaan tällä kertaa vähän konkreettisemmassa muodossa ja hauskaa oli juurikin se, että se näytettiin suoraan siinä energian symbolimuodossa, jolla olin sen aarrekarttaani asetellut.
Henkimaailman hellässä huomassa
Olen pitkin matkaani ollut intuitiostani ja selväaisteistani hyvin epävarma. Viime aikoina ne ovat kuitenkin alkaneet voimistumaan. Vahvimmin olen selvätuntoinen, viime aikoina selvätietoisuus on alkanut lisääntymään ja näen myös jonkin verran, usein paljon kaikenlaista, joka ei esitä oikein mitään tässä maailmassa tunnettua, mutta jotenkin kummallisesti tiedän ja tunnen, mitä se tarkoittaa. Sen pukeminen sanoiksi onkin sitten oma lukunsa. Vuodenvaihteen tienoilla tekemäni aarrekartta on ollut aivan huima osoitus siitä, miten meitä ohjaillaan. Ohjaus voi olla hyvin hienovaraista ja huomaamatonta. Jos ajatellaan parisuhteeni alkumetrejä, niin jostain syystä jankkasin lepakosta siihen malliin, että Rakkaani tajusi sen olevan vihje hänelle. Olen täysin vakuuttunut, että minut ohjattiin jankuttamaan siitä lepakosta. Olen myös kokenut tilanteita, joissa mokaan jotain, esimerkiksi unohdan jotain ja kun palaan hakemaan unohtamani asian, huomaankin jotain muuta tärkeää, joka vaatii huomiotani. Olen myös jostain syystä saattanut ottaa mukaani jotain, jota en yleensä ottaisi ja sille onkin sitten ollut tarvetta. Tällaiset tilanteet ovat väkisinkin laittaneet pohtimaan, kuka onkaan ”tekijä” tässä ihmisyyden yhtälössä, koska koen näissä tilanteissa toimineeni ”ohjattuna”, joka sekin on hyvin linjassa sen kanssa, ettei tosiaan ole ketään, joka oikeasti tekisi yhtään mitään. Tämän vuoksi olen alkanut kallistumaan siihen suuntaan, että aika monet hienot oivallukset omalla Totuuden etsijän polullani ovat tainneet tulla henkimaailman kuiskaamina. Pitkin matkaa olen saanut myös erilaisia ”päivityksiä”, joissa ihan nimensä mukaisesti jotain energiajuttuja päivitetään. Ne voivat purkaa vanhoja rakenteita ja tuoda uutta tilalle. Tässä keväällä minulle tuli vähän isompi päivitys ja sen jälkeen kanavani alkoi tuntumaan jotenkin huomattavasti voimakkaammalta. Samoihin aikoihin aloin myös oivaltamaan syvemmin omaa laatuani Äärettömänä. Päivitys mahdollisti sen, enkä ollut aiemmin ollut valmis näille oivalluksille ja muutoksille. Sisäinen prosessi voi ainakin oman kokemukseni mukaan vaatia jotain tällaista energeettistä tukea edistyäkseen. Aina päivityksiä ei edes huomaa ja uskon niitä tapahtuvan riippumatta siitä, mitä päivitettävä ajattelee koko hommasta. Olin aiemmin ajatellut, että minä ihan itse sen kaiken työn teen itseni kanssa, mutta tosiaan ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että nautin tällaisesta energiatuesta matkallani.
Joskus näen vilaukselta kirkkaita valonväläyksiä, joskus kipinöitä. Vauhti on niin nopea, ettei ihmissilmä läheltä oikein muuta erota. Useimmiten valonväläykset ovat kirkkaan valkoisia, mutta silloin tällöin olen nähnyt myös oranssinpunaisia valonvilauksia ja tämä on energia-auttajani, joka hoitaa juoksevia asioitani. Muutamia kertoja elämäni varrella olen nähnyt orbeja fyysisillä silmillä. Välillä päässäni alkaa pyörimään joku biisi, josta löytyy joku oleellinen sanoma. Musiikki vaikuttaa minuun voimakkaasti ja oppailta saamani biisit maadoittavat minut hyvin voimakkaasti tähän hetkeen. Numerot ovatkin sitten oma lukunsa. Minun itseni on ollut vaikeaa uskoa niihin viestintuojina, koska niihin voi törmäillä sattumaltakin, mutta rehellisyyden nimissä ei sillä tapaa ja siinä määrin, jossa ne ovat minun tietoisuuteeni tulleet. Sattuma ei vaan selitä sitä kaikkea. Joinain päivinä tunnen voimakkaita energioita, jotka ohjaavat minua alttarini äärelle hiljentymään, sillä tiedän tällöin jotain erityistä olevan käsillä. Enkeleiden läsnäolo saa minut usein herkistymään ja heillä on tapana etenkin kanavoidessani hipsutella käsivarsiani. Olen pitänyt lukuisia ”puheita” alttarini äärellä valonauttajilleni ja nostellut maljoja niin heidän, kuin oman edistymisenikin kunniaksi. Pari päivää sitten jostain tuli tieto, että minun täytyy istahtaa alttarin äärelle, koska tehdään jotain entisten elämien putsia sillä seurauksella, että koin sen jälkeen entisten elämien itseni jotenkin integroituvan nykyitseeni kokien itseni sen jälkeen jotenkin kokonaisemmaksi. Olen viime aikoina työstänyt omaa voimaa, katsellut kiitollisena ja rakkaudella kaikkia heitä, jotka osin karvaastikin koettelivat viime vuonna omaa voimaani. Kaikki se tapahtui, jotta saisin opetella omaan voimaan nousemista. Teemaan liittyy hyvin vahvasti kaikista päämääristä luopuminen, oman tien kulkeminen ja sillä pysyminen muista välittämättä.
Boksin ulkopuolella
Jos ajatellaan sitä sinistä energiaa, niin se on todella linjassa Totuuden kanssa, koska käytännössä sen luonne on Ääretön ja sen takia sillä voi tehdä aika lailla mitä vaan. Tämän johdosta tiedostan jopa energiatyöntekijänä toimivani boksin ulkopuolella. En suinkaan ole vain hiileri, vaan voin käyttää energioita monenlaiseen, kuten esimerkiksi esineiden lataukseen tietyillä energioilla. Minulla itselläni on ollut vaikeuksia uskoa niiden vaikutukseen, mutta olen kuullut aivan uskomattomia tarinoita niistä. Lataamani esineet vetävät myös jotenkin puoleensa siten, että useat ovat kertoneet vaikeuksistaan pitää näppejään erossa niistä. Käytän energioita loppupeleissä kuitenkin tosi vähän omassa elämässäni, koska olen siinä määrin tyytyväinen elämääni, etten juurikaan koe tarvetta muuttaa mitään. Muutoinkin seuraan latausten kanssa intuitiotani ja käytän lahjaa harkiten. Minulle sanottiin jo reilu vuosi sitten, että sininen ja vihreä energia ovat minulla harjoittelua varten ja että on tulossa kirkkaan valkoinen, puhtain mitä voi olla. Alan nyt itsekin näkemään, että nuo tosiaan annettiin minulle harjoittelua varten.
Sisäisen kasvun matka
Olen tällä matkallani opetellut toden teolla luottamusta, sydämen kuuntelua, johdatuksessa olemista, antautumista, pysähtymistä ja heittäytymistä. Tällainen matka opettaa nöyryyttä, sitä ettei todellakaan saa aina mitä haluaa ja sitä ettei voi tietää mikä on parhaaksi. Se on oikeastaan aika ihanaakin, koska silloin ei tarvitse kantaa harteillaan tarpeetonta taakkaa. Rakastani lainatakseni on ihanan helpottavaa oivaltaa, ettei ole vastuussa omasta ylösnousemusmatkastaan.
Tiedän, että kun sain impulssin kirjoittaa tämän kaiken, en tee sitä pelkästään muita varten, vaan teen sen ennen kaikkea itseni vuoksi, sillä tällä hetkellä tiedän, että stoorini kirjoittaminen jollain lailla päättää jotain vanhaa ja aloittaa jotain uutta. Olen äärimmäisen kiitollinen valonauttajilleni kaikesta siitä tuesta, avusta ja ohjauksesta, jota olen heiltä saanut. Tiedän, etten ole ollut näissä hommissa penaalin terävin kynä ja joitain juttuja on saanut takoa paksuun kallooni varmaan todella paljon. Asiaa ei todellakaan ole auttanut tendenssini eksyä sinne sun tänne ajatuksissani ja ihmettelen syvästi sitä, ettei kännykälleni ole tapahtunut vielä(kään) mitään mystistä onnettomuutta (aika paljon menee nimittäin aikaa sen parissa).
Juuri nyt koen sanoin kuvaamatonta iloa, rakkautta ja onnea, sillä Minä Olen Se, joka On. Kaikki.
Rakkaudella 
Luna