Blogi

Oma henkinen kasvutarinani

Henkinen taipaleeni on kestänyt reilu parikymmentä vuotta ja sen alkuvuosina minuun teki varsin suuren vaikutuksen edesmennyt virolainen lääkäri Luule Viilma, joka jotenkin kummallisesti tiesi syyt eri sairauksiin. Hänen kirjansa tutustuttivat minut nondualismiin, jota sivuttiin myös erilaisilla henkisillä kursseilla, joita kävin tuohon aikaan varsin ahkerasti. Samaan aikaan opiskelin terveydenhoitajaksi ja koin suurta ristiriitaa siitä, että länsimainen […]

Oma henkinen kasvutarinani Read More »

Henkinen valaistuminen, onhan se hitonmoinen juttu

Olen menossa tänä viikonloppuna näytteilleasettajaksi henkiseen tapahtumaan. Minua pyydettiin tekemään jonkinlainen esittelypostaus itsestäni ja palveluistani ja olisihan osallistumistani tapahtumaan ja itse tapahtumaakin ihan hyvä markkinoida omassa somessakin. Olen pitkittänyt tätä kaikkea, koska en ole tiennyt, mitä kirjoittaa yhtään mihinkään. Tänään sain impulssin kirjoittaa sitten vähän laajemmin, että minkälainen henkisyyden edustaja oikein olen ja mitä nyt

Henkinen valaistuminen, onhan se hitonmoinen juttu Read More »

Pihlajan taimi ruskaväreissä

Puut henkisinä opettajina

Syksy nähdään usein aikana, jolloin suuri osa luonnon ilmentymästä kuolee pois tai valmistautuu talveen. Joskus tuo voi tuntua ahdistavaltakin, saattaahan kuihtuvien ja lakastuvien kasvien osien näkeminen muistuttaa myös omasta väliaikaisuudesta muista puhumattakaan. Syksyn tulo pimenevine iltoineen luo monilla assosiaatioita myös kaamokseen, jonka moni kokee vuoden kierrossaan hyvinkin vaikeaksi ajanjaksoksi. Huomioni kiinnittyi tämän päiväisellä kävelylenkilläni pururadalle

Puut henkisinä opettajina Read More »