Olen menossa tänä viikonloppuna näytteilleasettajaksi henkiseen tapahtumaan. Minua pyydettiin tekemään jonkinlainen esittelypostaus itsestäni ja palveluistani ja olisihan osallistumistani tapahtumaan ja itse tapahtumaakin ihan hyvä markkinoida omassa somessakin. Olen pitkittänyt tätä kaikkea, koska en ole tiennyt, mitä kirjoittaa yhtään mihinkään. Tänään sain impulssin kirjoittaa sitten vähän laajemmin, että minkälainen henkisyyden edustaja oikein olen ja mitä nyt on ollut meneillään. Tulossa lienee pitkä teksti ja luotan että he lukevat koko tämän kirjoituksen loppuun, joiden niin kuuluu tehdä, syystä tai toisesta.
Oman henkisen taipaleeni aloittelin toden teolla reilu 20 vuotta sitten kiinnostumalla Luule Viilman kirjoista. Hän oli virolainen lääkäri, jolla oli monenmoista omakohtaista terveysvaivaa ja hänelle ”näytettiin” mistä mitkäkin sairaudet oikein syntyvät. Opiskelin tuolloin terveydenhoitajaksi ja ajattelin, etten tule tekemään päivääkään alan töitä, koska koin länsimaisen lääketieteen hoitavan vain oireita niiden syiden sijaan. Olin jo tuolloin käynyt energiahoitokursseja ja koin, etteivät nekään lähestyneet asiaa riittävän ”korkealta”, nehän hoitavat ongelmaa vain sieltä energiatasolta käsin. Kai sain jotenkin ratkaistua sisäiset ristiriitani tuon länsimaisen lääketieteen osilta, kun työskentelin täyspäiväisesti alalla lopulta 17 vuotta oppien yhtä sun toista ihmismielestä ja -fysiologiasta. Olin kiinnostunut luontaislääkinnästä, ravinnosta ja erilaisista vaihtoehtoisista tavoista lähestyä terveyttä. Huomasin kuitenkin, että monet vaihtoehtoisten hoitomuotojen koulukuntien edustajat tuntuivat taistelevan paremmuudestaan keskenään ja päädyinkin mihinkään syvemmin uppoutumatta imemään tietoa ja vaikutteita sieltä täältä muodostaen eri tasoilta asioita lähestyvää käsitystä henkisyydestä ja terveyteen vaikuttavista asioista. Luule Viilma opetti paljon nondualismista, mutta hänen opetuksensa sellaisenaan jäivät taakse siirryttyäni omalla polullani eteen päin.
Törmäsin vuosikausia sitten eräässä alan kirjakaupassa pseudonyymi Jed McKennan valaistumistrilogian ensimmäiseen suomennettuun kirjaan nimeltä Henkinen valaistuminen – hitonmoinen juttu. Luettuani takakannen ja silmäiltyäni sisällysluetteloa totesin törmänneeni virkistävän erilaiseen kirjaan ja se oli sitten menoa. Minusta tuli totinen Totuuden etsijä. Jedin kirjat olivat raa’an rehellisiä, joskin tarjoiltuna maukkaalla soossilla, jota ahmin niin paljon, kuin vaan pystyin. Olen puhunut aiemminkin siitä, että etsiskelin vuosikausia Totuutta, mutta se mitä en ole kertonut, oli sen taustalla ollut pyrkimys ihan vaan valaistumiseen. Olin tajunnut egon olevan monien ongelmien taustalla ja saanut hienon kuningasidean tuhota koko egon, koska egoa ei voi parantaa ja tällä tapaa ajattelin muutoinkin tulevani immuuniksi kaikelle skeidalle elämässä. Eristin itseni aika lailla kaikesta henkisyydestä ja vähän muustakin, koska vain Totuudella oli merkitystä, kaikki muu oli häiriötekijöitä. Olin valmis maksamaan Totuuden hinnan, eli ihan vaan kaiken.
Tässä kohtaa lienee hyvä vähän avata vielä tuota Totuus-asiaa. Ajatuksena koko tässä hommassa on ollut niin sanotusti ”herätä unesta” eli mielen harhasta, jota oikeastaan kaikki mielen suodattama ja tietysti luoma (= aika silleen kaikki) tässä maailmassa on. Eli siis ihan kaikki käsitykset, konseptit, määritelmät, mielikuvat jne. Yksikään sana ei voi edustaa puhdasta Totuutta, koska jokainen sanakin on mielen luomus ja enemmän tai vähemmän konseptoitunut. Taustalla on ajatus ultimaattisesta absoluuttisesta Totuudesta (jonka takia en käytä sanaa totuus missään yhteydessä järin kevyin perustein, koska tuo sana viittaa suoraan ”the Totuuteen”). Totuus on ääretön, eikä sitä voi määritellä, pukea sanoiksi, konseptoida, muuttaa, eikä sillä ole alkua tai loppua, se ei pala siinä kuuluisassa tulessakaan ja se ON. Tästä tulee sanonta ”Taosta ei voi puhua”. Samaan aikaan Totuus on ei yhtikäs mitään ja kaikki, sillä kaikki on Totuudessa, ihanan paradoksaalista, eikö? Koko hommaan liittyy varsin vahvasti myös nonduaalisuus, jolla tarkoitetaan sitä, ettei ole kahta vaan oikeammin yksi tai riippuen näkökulmasta ei yhtään mitään. Toisin sanoen, tässä näkökulmassa ei ole vastakkainasettelua, ei sitä kuuluisaa hyvää ja pahaa tai mitään muutakaan aisaparia. Kaikki vaan ”on” ja koska kaikki on niin kuin on, niin mikään ei oikeastaan voi olla muutoinkaan, jolloin kaikki on just sillä lailla, kuin kuuluukin. Tämä ravistelee varmasti joidenkin maailmankuvaa ja tiedostan hyvin, ettei nämä jutut ole kaikille. Siksi en ole näistä juuri puhellutkaan, koska minulla ei ole ollut mitään ”missiota” lähteä ravistelemaan ihmiskuntaa väkisin hereille.
Oma prosessini Totuuden etsijänä kesti vuosien ajan. Se oli aikamoista aallokkoa, jossa mieleni ohjasi aika lailla prosessointia, kunnes jossain kohtaa tajusin, että hetkonen, enhän mää pääse tällä tasolla työskennellessäni yhtään sen lähemmäs Totuutta, kun mielihän tässä luo koko ajan uutta ja korruptoi koko hommaa. Olin ollut jo hyvän tovin aikamoisessa merkityksettömyyden suossa ja tuo oivallus vei sitten lopullisen pohjan kaikelta piilossa olevalta merkitykseltä. Näin sukelsin sielun pimeään yöhön.
Vuosien varrelle mahtui monta mielen kerrosta ja oivallusta, joita tarkastelin aina vähän uudesta näkökulmasta katsoen. Hupaisaa oli, että näin ne aina kuin uusina, enkä tällöin muistanut tajunneeni samaa juttua jo viikko sitten ja ties miten monta kertaa aiemmin. Sellaista se on, vähän kuin spiraalimaisessa rappukäytävässä aina saman oven kohdan löytämistä unohtaen seuraavaan kerrokseen vaeltaessa, että millainen pohjaratkaisu sen edellisen oven takaa löytyikään. Prosessi oli aikamoista vuoristorataa ja olisin halunnut lopettaa sen moneen otteeseen, mutten kyennyt. Se alkoi aina uudelleen. Se oli hyvin obsessiivista itsen nihilististä tuhoamista. Tajusin jossain kohtaa, että koko homma taitaakin olla vain egon tapa pysyä hengissä, sillä sille ei ole merkitystä millä tapaa se pysyy hengissä, kunhan pysyy. Mikä onkaan siis parempi tapa pitää ego hengissä ja tämä naikkonen unessa, kuin koukuttava shakkipeli itseä vastaan. Oivallettuani tämän mielen korruptoituneisuuden prosessissa luovuin aktiivisesta prosessista tiedostaen kuitenkin, että töitä olisi vielä jonkin verran tehtävänä, mutta työkalut puuttuivat. Oli kiinnostavaa heittäytyä tuuliajolle tietäen, ettei ollut perillä kuitenkaan pystymättä tekemään mitään konkreettista päämäärän saavuttamiseksi. Etsiminen tietyllä tapaa jatkui edelleen, muttei enää samalla tapaa, kuin aiemmin. Opin navigoimaan, tarkemmin sanottuna olemaan vastustamatta. Meni vuosia, kunnes huomasin etsimisen sitten vaan hiipuneen olemattomiin. Siitä on nyt pari vuotta.
Olin ollut sisältä aivan kuollut jo useamman vuoden. Tiesin, etten ollut vielä saavuttanut päämäärääni, mutta koska olin tullut siihen tulokseen, ettei illuusiota voi täysin paeta niin kauan, kuin henki tässä kehossa pihisee, ellei sitten erityisesti himoitse jotain katatonista tilaa, niin ajattelin leikkiä mukana. Muutama kuukausi tuon etsimisen lopullisen hiipumisen jälkeen tulin mökillä saunan katolta alas teloen vasemman jalkani aika pahasti. Pari viikkoa sen jälkeen Jed-kirjojen taustalla ollut oikea henkilö, guruni kuoli. Pari viikkoa sen jälkeen silloinen elämänkumppanini kertoi erotoiveistaan. Muutin, hierottiin asuntokauppoja ja muutin vielä uudelleen. Sinä syksynä aloin heräilemään henkiin, aika rytinällä itseasiassa. Rakastuin vanhaan ystävääni, valvoin ja söin huonosti. Olin paljon luonnossa, kävelin paljon, hikoilin, itkin ja saunoin. 20 kiloa painoa katosi johonkin. Loppuvuodesta 2021 aloin näkemään työni hoitoalalla tiensä päässä ja näin etten työskentelisi enää päivätyössäni kevään jälkeen. Aloin etsimään omaa voimaani ja suustani tuli ulos ”Minun täytyy voida olla siinä laajuudessa, joka minä olen ilman että sitä rajoitetaan”. Minulle tuo laajuus tarkoitti ääretöntä. Eli liikuttiin taas Totuus-tasolla. Alkuvuodesta 2022 tunsin todella syvästi sydämessäni, että minussa on jokin laatu, joka minussa pyrkii esiin ja että tulevaisuuteni tulee rakentumaan sen ympärille. Ajattelin sen olevan jotain hyvinvointiin liittyvää, olinhan kuitenkin kokenut itseni yli puolet elämästäni parantajaksi. Tammikuun lopulla osuin johonkin tunnepuolen haavaan ja pohdiskelin millä tasolla alkaisin oikein asiaa lähestymään, olisiko se tunnetasolta, vaiko ”Totuus-tasolta”. Jostain syystä tiesin, että tulisin saamaan johdatusta. En oikein tiennyt, mitä se tulisi olemaan, sillä mitään sellaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Vastoin tapojani ajattelin meditoida, josko siinä selkiytyisi jotain. Näin kaiketi ”mielen silmällä” jonkinlaisen pitkulaisen tummansinisen ”jutun” pääni yllä ja se laskeutui päähäni. Sillä hetkellä koin itseni täydeksi, kokonaiseksi ja Tiesin. En voi sanoa, että olisin tiennyt mitään tiettyä, Tiesin vaan. Hoin siinä itsekseni, että ”mä tiiän, mä tiiän”. Sitten kehoni alkoi vääntyilemään ihmeellisiin suuntiin ja minulle alettiin näyttämään jotain filminpätkiä. Selvänäköiset tietänevät aika hyvin mistä puhun. Kaikki oli silloin minulle ihan uutta, mutten jostain syystä pelännyt yhtään, annoin kaiken vaan tapahtua. Asiaa varmasti auttoi myös se, että olin jo useampi kuukausi sitten alkanut tekemään paluuta henkisten asioiden pariin ja kuuluin useampaan Facebook-ryhmään, joissa käsiteltiin selväaisteihin liittyviä ilmiöitä. Pian kaikki oli kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Olin vaan ihmeissäni, että mikähän ihme se oikein oli. Mitään näin mystistä kun minulle ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Pari päivää tämän jälkeen kuuntelin erästä äänikirjaa, jossa puhuttiin noitavainoista. Ajatukseni harhailivat lapsuuteeni, jossa äitini kertoi noitien ”tunnistamisesta” ennen vanhaan ja kehoni alkoi reagoimaan hyvin voimakkaasti. Tiesin, että kehoni kaikessa viisaudessaan tietää jotain ja kertoo tärinällä, voimattomuudella ja itkulla minulle jotain. Osuen tällä tapaa noitahaavaan oivalsin omat juureni noituudessa. En tiennyt noituudesta yhtikäs mitään. Tiedon etsiminen noituudesta mitenkään suuremmissa määrin ei jostain syystä kuitenkaan resonoinut. Mihinkään tiettyyn noituuden suuntaukseen identifioituminen ei tuntunut omalta jutultani sen rajoittavuuden vuoksi. Olin aika hukassa ja pyysin siihen vähän apuja. Taisinkin saada sitä henkimaailmasta, koska koin sen jälkeen syvää rauhaa ja jotenkin vaan tiesin asialla olevan ”vanhoja tuttuja” jostain elämästä. Pari päivää ”laatuni” oivaltamisesta istuin jälleen alas meditoimaan silmät kiinni ja näin taas sen ”sinisen jutun” edessäni. Näin myös, että luokseni tulleet henkimaailman ”kaverit” tekivät lähtöä ja siinä samassa tuo ”sininen juttu” lähti laajenemaan levittäen vaaleamman sinisen värin muodostaman kentän ympärilleni. Silloin tiesin saaneeni jonkin ”sinisen voiman”.
Olin ihan ihmeissäni tästä ”sinisestä voimasta”. Sittemmin löysin ”sattumien” kautta aivan huippunäkijän, joka osasi heti kertoa, että kyseessä on tähteläisiltä saatu uuden ajan energia, jolla ”voi tehdä tyyliin mitä vain” ja että vain mieli on rajana. No sattuipas sopivasti, että tällainen energia oli annettu haltuuni, olihan minulla kuitenkin aikamoinen Totuuden etsijän tausta, jonka seurauksena mieltäni oli venytelty aika lailla ja kun sattuu näkemään asioissa äärettömän potentiaalin, niin eihän niitä rajoja sitten helposti löydy. Energian toimintaperiaate oli jotenkin hyvin linjassa Totuus-käsitykseni kanssa ja näinkin heti, että se taitaa jatkojalostaa minua kohti alkuperäistä päämäärääni. Jos ajatellaan egon kuolemaa ja valaistumista, niin kuka tahansa saattaa löytää motivaatiota egonsa niittaamiseen, jos elämä on yhtä helvettiä. Senpä takia ego usein heittääkin viimeisenä oljenkortenaan jotain niin poskettoman ihanaa unta kehiin, ettei siitä halua herätä. Tajusin jo alkuvuodesta kummien tapahtumien alettua, että tässä on aika isot mahkut, että ego pistää nyt parastaan, mutta toisaalta oli käynnistynyt niin uskomattoman mehevä tapahtumasarja, etten oikein malttanut olla katsomattakaan sen tarjoamia kortteja. Toinen vaihtoehto kun olisi ollut palata Totuuden etsijän rooliin, joka oli oikeasti päättynyt silloin vuosi takaperin vailla aikomusta palata siihen enää koskaan. Vähän myöhemmin mukaan tuli myös ”vihreä energia” luonnonhengiltä, jolla oli tarkoitus tehdä healingia.
Kevät meni kovaa boksin ulkopuolista maailmaa tutkien, eikä kaikki ympärilläni olleet ihmiset kestäneet sitä. Irtisanoin itseni töistä, koska se työ ei enää palvellut minua ja se sai minut voimaan huonosti. Koin ennen kokematonta luottamusta kaikkeen. Tiesin jotenkin, että minusta huolehditaan ja että voin heittäytyä maailmankaikkeuden syliin, eikä ollut oikein muitakaan vaihtoehtoja. Aiemmin keväällä olin luopunut lähes 21-vuotiaasta kissaystävästäni ja samoihin aikoihin äitini sairastui vakavasti. Samoihin aikoihin irtisanoutumiseni kanssa äitini vointi huononi ja sain tietää, että kanavaani oli päästy käyttämään hyväksi. Ilmiönä tämä on kuulemma varsin yleinen ja sillä oli omalla matkallani omanlaisensa opettavainen tarkoitus. Kevään tapahtumat saivat minussa aikaan uuden syvän noitahaavan. Äitini siirtyi kesäkuussa henkimaailmaan ja kesäni menikin toipuessa kevään tapahtumista. Olin tuore yrittäjä ja käytännössä täysin työkyvytön, koska oli paljon prosessoitavaa ennen kuin olisin valmis työskentelemään energioiden parissa. Koin myös voimakkaita riittämättömyyden tunteita, koska en ”nähnyt” tarpeeksi. Kävin kesän aikana enkelihoitajakoulutuksen, jossa sain enkeleiltä paljon hoivaa oppien myös samalla paljon heidän kanssaan työskentelemisestä. Vietin paljon aikaa luonnossa ja tepastelin paljon paljain jaloin metsässä ja kallioilla. Aloin pikkuhiljaa löytämään taas omaa voimaani ja loppukesästä aloin kokemaan, että alkaisin vihdoin olemaan valmis tekemään energiahoitoja.
Yrittäjyys tällä alalla ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin ajattelin. Huomasin, että on muuten aika vaikeaa erottua joukosta. Vaikka tuloksia hoidoissa tulikin ihan mukavasti ja monet kokivat hoidot voimakkaina, ei puskaradio alkanut laulamaan. Näen, että tämä itseasiassa liittyy aika lailla enemmän siihen, että en ollut tuolloin vielä valmis. Olen koko matkan ajan kokenut epävarmuutta ja riittämättömyyttä selväaistieni oikullisuudesta. Selvätuntoisuus, joka minulla on vahvin, saattaa antaa hyvinkin tarkkaa informaatiota, tai sitten ei, näen jotain silloin tällöin, mutta useimmiten en ymmärrä yhtään, mitä sillä halutaan kertoa. Selvätietoiset tupsaukset ovat onneksi selkeitä, mutta jokseenkin harvinaisia. Selväkuuloisuus on avautumassa, mutta toistaiseksi en ole saanut sen avulla oikein mitään käyttökelpoista informaatiota. Keskustelin tästä selväaistien oikullisuudesta luottonäkijäni kanssa ja vaikuttaisi siltä, että tämän tapainen selväaistien avautuminen palvelee minun tapaani olla henkinen. Tämä on itseasiassa aika tärkeäkin asia, koska jos esimerkiksi selvänäköisyys olisi auennut kunnolla, olisin kiinnittynyt siihen, kuten myös siihen, jos minusta olisi ehtinyt tulla jotenkin kovinkin menestynyt energiahoitaja. Tämä kaikki on linjassa tämän ”Totuus-polkuni” kanssa sillä kaikki kiinnikkeet ja luomani määritelmät olisivat rajanneet sitä ääretöntä, joka minä olen. Kävi myös ilmi, että tämä palapelipalettini on näyttäytynyt niin epämääräisenä senkin vuoksi, ettei se ole ollut valmis, siitä on puuttunut paloja. Epämääräisyys on palvellut siitäkin syystä, että koko hommaa on ollut niin kovin vaikeaa määritellä. Sekin on pelannut oivasti juurikin tämän äärettömän Totuus-näkökulman pussiin.
Alkuvuodesta huomasin maadoittuneeni jotenkin eri tavalla kuin aiemmin. Minulle oli myös näytetty useampaan otteeseen punaruskeaa väriä samaan tapaan, kuin sininen ja vihreä energia minulle aikanaan esiteltiin. Kävi ilmi, että olin saanut käyttööni uuden energian, joka on voimakas maadoittaja ja sisältää alkuperäiskansojen ja esi-isien energioita. Tämä oli merkittävä palanen palapelissäni. Kysyessäni luottonäkijältäni, sisälsikö tämä energia jotain erityispiirteitä, niin oppaani kertoivat sen tekevän minusta selväsieluisen. Olimme molemmat ihmeissämme tästä uudesta ”selväaistista”. Energia tulisi ohjaamaan minua voimakkaammin, kuin mikään tähänastisista. Ja niin se on tehnytkin. Jatkoin ryhmäenergiahoitoja kuten ennenkin, kunnes aloin tajuamaan, että hoidot alkoivat avaamaan joitain hoitoihin osallistuneita. Joidenkin oma laatu, oli se sitten noituutta, shamanismia tai tähteläisyyttä, alkoi avautumaan tai voimistumaan hoitojen vaikutuksesta. Monet näkivät hoitojen aikana intiaaneja tai rituaalikaapuun sonnustautuneita kavereita. Laitoin ryhmähoidot paussille, sillä toteutin ne aika liberaalisti tietämättä aina edes kuka niitä ottaa vastaan. Avautuminen tällä tapaa voi olla aika hämmentävää ja koen olevani myös vastuussa siitä, että hoidettava saa tarvittaessa tukea, jos hämmennystä tai muuta reagointia ilmenee. Mikäli hoitoja olisi otettu entiseen tapaan aika anonyymisti vastaan, minulla ei olisi ollut mahdollisuutta tarjota tukea kunnolla. Havahduin myös, että olin identifioinut itseäni aika vahvasti energiahoitajaksi ja parantajaksi ja tämä uusi energia muutti oikeastaan koko homman luonnetta aika lailla, sillä minusta oli tullut ”avaaja”.
Ilmoittauduin tästä ”avaajan” ominaisuudesta tietoisena tähän tänä viikonloppuna tulevaan tapahtumaan odottaen, että aika näyttänee mikä minä oikein olen ja mitä minä uskallan siellä oikein tehdä. Mainittakoon tässä välissä, että vuodenvaihteen tienoilla sain tietää tiimiini liittyneestä lepakosta, joka toimitti voimaeläimen roolia avittaen minua hylkäämään viimeisetkin egon rippeeni. Tiesin, että tulen tänä keväänä käymään tätä egon riisumisen prosessia läpi. Olin myös odotellut elämääni miestä tässä keväällä ja elämä yllätti oikeastaan siinä, että kaikki tapahtui aiemmin, kuin osasin odottaakaan. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, ihan salamarakastuminen siinä helmikuun puolenvälin tienoilla. Olin ihan äimän käkenä. Niin oli kaikki muutkin. Kutsutaan tätä kaveria nyt vaikka nimellä MKK (mies, kitara ja koira). MKK:lla on myös varsin nihilistinen Totuuden etsijän tausta ja hän on ensimmäinen, jonka kanssa kykenen oikeasti puhumaan näistä asioista sillä tasolla, jolla olen niitä itse työstänyt tietäen hänen ymmärtävän oikeasti, mistä puhun. Tiesin, että koska hän tuli polulleni juuri nyt, palapelini täytyy olla melkein valmis, sillä rakastuminen vie niin valtavasti huomiota, ettei tällaista kaveria uskallettaisi heittää eteeni tässä kohtaa, ellei sillä olisi oman prosessini kannalta tarkoitusta ja ellei palapeli alkaisi pian olemaan valmis. Siksi tiesin antaa mennä ihan täysillä. Näin myös hänen olevan matkallaan vähän minua pidemmällä, joten tiesin, ettei minun tarvitse vetää häntä perässäni, vaan hän ennemminkin pitää minua kädestä ja näyttää minulle paikkoja, joita en ole ennen nähnyt tai joihin en ole itse aiemmin uskaltautunut. Sitä toki ihmettelin, miten tällainen kiinnittymistä voimakkaasti aiheuttava tapahtuma saatettaisiin heittää minulle tilanteessa, jossa minun todennäköisesti tulee päästää irti ihan kaikesta kenties aika piankin, mutten ollut siitä huolissani, tiesin että asiat järjestyvät kyllä. Erityisesti minua on ilahduttanut tässä kaikessa se, että olen projisoinut hänet omaksi peilikuvakseni ja pidän todella paljon siitä mitä näen. Peilikuvani hänessä kertoo hyvin paljon siitä, miten pitkälle olen omalla polullani päässyt. Tämän ihmissuhteen myötä olen nähnyt entistä selkeämmin, että ihan kaikki aiempi elämänkokemukseni ja ihmissuhteeni ovat valmistaneet minua juuri tähän suhteeseen ja hetkeen, eikä mikään ole sattumaa.
Mitä tulee egon riisumiseen, niin tähän liittyy vähän hassu nimiin liittyvä yksityiskohta. Hän koki vaikeaksi kutsua minua nimellä Kati, se ei jotenkin istunut hänen suuhunsa mitenkään. Keksin sitten vuosien takaa yhden lempinimen, jota ei ole oikeastaan koskaan minusta käytetty, mutta joka tuntuu hänestä minulle sopivalta nimeltä. Hänen tupsahduksensa elämääni alkoi jo nimestä lähtien riisumaan identiteettiäni. Vaihtanen varmaan jossain kohtaa sukunimeni tyttönimeeni ja harkitsen tällä hetkellä vakavasti tämän lempinimen lisäämistä virallisten etunimieni joukkoon, mutta aika näyttänee, koenko asialle sittemmin tarvetta. Hän taasen ei ole koskaan tuntenut ristimänimeään oikein omakseen ja ajatteli minun muistavan hänen oikean nimensä aikanaan. Hänestä tulikin sitten Tao.
Sisäinen prosessini on viimeisten viikkojen aikana kiihtynyt ja viime päivät tuntuvat olleen aika merkittäviä sen kannalta. Moni zeniläisyyteen perehtynyt lienee kuullut sanonnasta ”jos kohtaat tiellä Buddhan, tapa hänet”. Sanotaanko, että minulla on nyt monta Buddhaa tapettavana. Eikä kaikki heistä ole todellakaan tästä ”ulottuvuudesta”. Iso osa matkaani viimeisen reilun vuoden aikana on ollut työskentely henkioppaiden ja valonauttajieni kanssa. Olen koko ajan tiennyt, että he ovat osa samaa illuusiota, kuin kaikki muukin ja joidenkin mielestä henkimaailma on toki illuusiota vielä sitäkin enemmän. Minulle he eivät kuitenkaan ole olleet mitenkään merkityksettömiä yhteistyökumppaneita, sillä he ovat auttaneet minua ja muita pyyteettömästi sillä tasolla ja siltä tasolta käsin, joka on ollut tarkoituksenmukaista polullani. Tiedän, että loppupeleissä kaikki on yhtä, joten sikäli ei ole mitään minua, muita tai ”henkimaailmaa”.
Juttelin eilen Taon kanssa ja naureskelin vähän itkun sekaisesti sitä, että viikko aikaa messuihin ja mä vedän vessan pytystä alas kaiken tässä kohtaa. Luotan kuitenkin siihen, että jos Totuus ei pala tulessakaan, niin kyllä se selviää viemärikäsittelystäkin. Kun olen tulevilla messuilla edustamassa Universumin Voimaa, en tiedä olenko parantaja, avaaja vaiko yhtikäs mitään. Sen kuitenkin tiedän, että Minä Olen.
Luna